Viime yön valvetuntien aikana mietin äitiä. Olen aina sanonut, että äitini oli ainoa ihminen, joka piti meidät järjissämme, osoitti oikeat arvot ja opetti moraalia ja etiikkaa. Etenkin moraalin ja eettisen ajattelun opit olisivat jääneet oppimatta ilman äitiä, koska isäni esimerkki oli kaukana ihmisyydestä ja humaaniudesta.

Tällaista kaltaistani "paska mutsia" lohduttaa kuitenkin ajatus siitä, ettei edes se täydellisin äiti kuitenkaan ollut niin täydellinen kuin aikuisten lastensa kehuista voisi ajatella. Kyllä minunkin äitini antoi väsymyksen näkyä, oli poissa, ei jaksanut välittää. Jätti monta halausta antamatta, monta itkua kuulematta. Täydellisiä äitejä on vain täydellisissä elämissä. Sellaisissa, joissa kulissit käyvät yksiin todellisuuden kanssa. Lapset ovat helppoja ja virheettömiä, vanhemmat tasapainoisia ja työssään menestyviä, hyvin kasvatettuja.

Niin, lasten onnellisuus on kiinni isovanhempien työstä. Hyvään perheeseen syntyminen ei ole arpapeliä. Hyvä ja huono onni on vain menneiden sukupolvien perintöä, osa laajempaa kokonaisuutta. Kokonaisen sukuhistorian mädännäisyyttä tai eheyttä, sarja hyviä ja huonoja päätöksiä, joilla ei ole mitään tekemistä tuurin tai onnenkantamoisten kanssa. Tuuri on tyhjää puhetta, tekosyy heikkoudelle ja haluttomuudelle muuttua ja muuttaa asioita, tehdä toisenlaisia valintoja.